Martela Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen henkilökohtaiseen sijoitukseen sekä yhtiön osakkeiden ansaintaan ja kertymiseen perustuva kannustinjärjestelmä.
Uuteen järjestelmään osallistuminen edellyttää, että osallistuja hankkii yhtiön A-osakkeita enintään hallituksen päättämän määrän. Järjestelmän toteuttamiseksi hallitus päätti järjestelmän kohderyhmälle suunnatusta maksullisesta osakeannista.
Suoriteperusteinen lisäosakejärjestelmä 2021—2023
Uudessa suoriteperusteisessa lisäosakejärjestelmässä 2021—2023 on kolme ansaintajaksoa, tilikaudet 2021, 2022 ja 2023.
Järjestelmässä kohderyhmällä on mahdollista ansaita Martela Oyj:n A-osakkeita suoriutumisen ja Martela Oyj:n A-osakkeisiin kohdistuvan henkilökohtaisen sijoituksen perusteella. Hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja kullekin ansaintakriteerille asetettavat tavoitteet ansaintajakson alussa. Järjestelmän mahdolliset palkkiot maksetaan kunkin ansaintajakson päättymisen jälkeen.
Järjestelmän perusteella maksettavat palkkiot vastaavat arviolta yhteensä enintään 718 000 Martela Oyj:n A-osakkeen arvoa, mukaan lukien myös rahana maksettava osuus.
Noin 40 henkilöä mukaan lukien toimitusjohtaja ja muut Martelan johtoryhmän jäsenet kuuluvat järjestelmän kohderyhmään. Järjestelmä korvaa osallistujien vuosibonusjärjestelmän.
Palkkiot maksetaan osittain Martela Oyj:n A-osakkeina ja osittain rahana. Palkkioiden rahaosuuksilla pyritään kattamaan palkkioista osallistujille aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Jos osallistujan työ- tai johtajasopimus päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta.
Järjestelmän perusteella maksettavaa palkkiota voidaan pienentää, jos hallituksen osakekurssille asettama raja-arvo saavutetaan.
Ansaintajaksolla 2021 palkkiot perustuvat konsernin liikevoittoon (EBIT).
Suunnattu maksullinen osakeanti
Osakeannissa tarjotaan yhteensä enintään 359 000 yhtiön uutta A-osaketta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suoriteperusteisen lisäosakejärjestelmän 2021—2023 osallistujien merkittäväksi. Lisäksi yhtiön toimitusjohtajan merkittäväksi tarjotaan enintään 73 260 uutta A-osaketta erillään suoriteperusteisesta lisäosakejärjestelmästä.
Osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska osakeannin tarkoituksena on kannustaa osallistujia hankkimaan ja omistamaan yhtiön osakkeita osana heille suunnattua suoriteperusteista lisäosakejärjestelmää 2021—2023. Lisäksi osakeannin tarkoituksena on yhdistää omistajien ja toimitusjohtajan tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä sekä sitouttaa uusi toimitusjohtaja yhtiöön.
Uusien osakkeiden merkintäaika on 31.3.—18.4.2021. Uusien osakkeiden merkintähinta on 2,73 euroa/osake, joka on sama kuin osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Nasdaq Helsinki Oy:ssä ajanjaksolla 1.2.—28.2.2021. Uudet osakkeet on maksettava merkittäessä. Merkintähinta kirjataan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Uudet osakkeet merkitään kaupparekisteriin ja haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:hyn arviolta toukokuussa 2021.
Päätös osakeannista perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 18.3.2021 antamaan valtuutukseen.
Osakehankintojen rahoitus
Osana suoriteperusteisen lisäosakejärjestelmän toteutusta hallitus on päättänyt myöntää ohjelmaan osallistuville henkilöille yhteismäärältään enintään 686 000 euron suuruiset korolliset lainat yhtiön osakkeiden hankinnan rahoittamiseksi. Lainan enimmäismäärä on 70 prosenttia osallistujan osakesijoituksesta. Lainat maksetaan kokonaisuudessaan takaisin viimeistään 31.12.2025.
Martela Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Artti Aurasmaa, CEO, puh. 045 186 1775
Jakelu
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Missiomme ”better working” ja visiomme ”people centric workplaces” määrittelevät strategisen suuntamme. Martela toimittaa käyttäjälähtöisiä työympäristöjä, joissa käyttäjät ja heidän hyvinvointi ovat keskiössä. Keskitymme Pohjoismaihin, sillä yhteisen avoimen työkulttuuritaustamme ja tarpeidemme myötä Pohjoismaat ovat hybridien työympäristöjen edelläkävijöitä.