Talenom Oyj, Pörssitiedote 3.3.2021 kello 13.15

Talenom Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset ja hallituksen järjestäytyminen

Talenom Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 3.3.2021 Helsingissä. Osakkeenomistajilla ja heidän asiamiehillään oli mahdollisuus osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää oikeuksiaan ainoastaan äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. Kokoukseen ei ollut mahdollista osallistua paikan päällä. Yhtiökokous järjestettiin poikkeuksellista kokousmenettelyä noudattaen eduskunnan koronaviruspandemian leviämisen rajoittamiseksi hyväksymän väliaikaisen lain nojalla.

Varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen 31.12.2020 päättyneeltä tilikaudelta ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.

Taseen osoittaman voiton käsittely ja osingonmaksu

Yhtiökokous päätti, että tilikaudelta 1.1.–31.12.2020 jaetaan osinkoa 0,15 euroa osakkeelta. Jakamatta jääneet voittovarat jätetään omaan pääomaan. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 5.3.2021 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on 12.3.2021. Osinkoa ei makseta yhtiön hallussa oleville osakkeille. 

Toimielinten palkitsemisraportti

Yhtiön toimielinten palkitsemisraportti esitettiin yhtiökokoukselle. Yhtiökokous päätti kannattaa palkitsemisraporttia. 

Hallituksen jäsenten määrä ja palkkiot

Hallituksen puheenjohtajalle päätettiin maksaa palkkiota 6 000 euroa kuukaudessa ja muille jäsenille 2 000 euroa kuukaudessa. Lisäksi hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti. Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten lukumäärä on kuusi. 

Hallituksen jäsenten valinta

Yhtiökokous päätti valita Harri Tahkolan, Mikko Siuruaisen, Olli Hyypän, Johannes Karjulan ja Sampsa Laineen uudelle toimikaudelle sekä Elina Tourusen uudeksi hallituksen jäseneksi.

Tilintarkastajan valitseminen ja palkkio

Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajana jatkaa tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab. Päävastuullisena tilintarkastajana jatkaa KHT Juho Rautio. Tilintarkastajan toimikausi jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio yhtiön hyväksymän kohtuullisen laskun mukaan.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta


Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 150 000 oman osakkeen hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Osakkeet hankitaan muuten kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan. 

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2022 asti. Valtuutus korvaa aiemman varsinaisen yhtiökokouksen 25.2.2020 antaman valtuutuksen omien osakkeiden hankkimisesta.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n tarkoittamien osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä, joko maksua vastaan tai maksutta.

Annettavien osakkeiden määrä, mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella saatavat osakkeet, on yhteensä enintään 2 100 000 osaketta. Hallitus voi päättää antaa joko uusia osakkeita tai luovuttaa yhtiön hallussa mahdollisesti olevia omia osakkeita. Valtuutuksen enimmäismäärä vastaa noin 4,8 % yhtiön kaikista osakkeista.

Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään kaikista osakeannin sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien oikeuden osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen. Valtuutusta käytetään yrityskauppojen kauppahintojen suorittamiseen, henkilöstölle suunnattaviin osakeanteihin tai osakepalkkiojärjestelyihin tai annettaviin osakeoptioihin tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin.

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2022 asti. Valtuutus kumoaa kaikki aikaisemmat käyttämättömät osakeantia ja optio-oikeuksien sekä muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevat valtuutukset.

Hallituksen järjestäytyminen

Varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa Talenom Oyj:n hallitus valitsi puheenjohtajakseen uudelleen Harri Tahkolan. Hallitus on arvioinut jäsentensä riippumattomuuden yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista seuraavasti:

TALENOM OYJ 
HALLITUS                               

Lisätietoja:                              
Otto-Pekka Huhtala
Toimitusjohtaja
Talenom Oyj
puh. 040 7038554

Talenom on vuonna 1972 perustettu ketterä ja edistyksellinen tilitoimisto. Liiketoiminta-ajatuksemme on yrittäjien arjen helpottaminen markkinoiden helppokäyttöisimmillä sähköisillä työkaluilla sekä pitkälle automatisoiduilla palveluilla. Kattavien tilitoimistopalvelujen lisäksi tuemme asiakkaidemme liiketoimintaa monipuolisilla asiantuntijapalveluilla sekä rahoitus- ja pankkipalveluilla. Visionamme on tarjota ylivoimaiset tilitoimisto- ja pankkipalvelut pk-yrityksille.

Talenomin kasvuhistoria on ollut vahva – liikevaihdon keskimääräinen vuosikasvu oli noin 15,5 % vuosina 2005–2020. Talenomin palveluksessa oli vuoden 2020 lopussa 912 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa yhteensä 47 toimipisteessä. Talenomin osake on listattu Helsingin pörssin päälistalla.

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.talenom.fi