Marimekko Oyj, Tilinpäätöstiedote 18.2.2021 klo 8.00
MARIMEKKO OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.–31.12.2020: Koronapandemian vaikutuksista huolimatta Marimekon liikevaihto vuonna 2020 oli lähes edellisvuoden tasolla ja vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 18 prosenttia
Tämä tiedote on tiivistelmä Marimekon tammi-joulukuun 2020 tilinpäätöstiedotteesta. Tilinpäätöstiedote kokonaisuudessaan on tämän tiedotteen liitteenä pdf-tiedostona, ja se on saatavilla myös yhtiön kotisivuilla company.marimekko.com kohdassa Tiedotteet ja julkaisut.
Neljäs vuosineljännes lyhyesti
Vuosi 2020 lyhyesti
Hallituksen osingonjakoehdotus
Marimekon hallitus ehdottaa, että varsinainen yhtiökokous 14.4.2021 valtuuttaisi hallituksen päättämään enintään 1,00 euron osakekohtaisen osingon jakamisesta yhdessä tai useammassa erässä myöhempänä ajankohtana. Valtuutus olisi voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti. Hallituksen ehdotuksen taustalla on koronaviruspandemiasta johtuva yleisen taloudellisen tilanteen epävarmuus.
Taloudellinen ohjeistus vuodeksi 2021
Marimekko-konsernin liikevaihdon arvioidaan vuonna 2021 kasvavan edellisvuodesta. Vertailukelpoisen liikevoittomarginaalin arvioidaan olevan suunnilleen pitkän aikavälin tavoitteen eli noin 15 prosentin tasolla.
Koronaviruspandemian aiheuttama epävakaus Marimekon markkinoilla kuitenkin jatkuu, ja liikevaihdon ja tuloksen kehitykseen liittyy näin merkittäviä epävarmuustekijöitä. Näitä epävarmuustekijöitä on kuvattu tämän tilinpäätöstiedotteen kohdassa Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät.
Avainluvut
(Milj. euroa) | 10–12/ 2020 | 10–12/ 2019 | Muutos, % | 1–12/ 2020 | 1–12/ 2019 | Muutos, % |
Liikevaihto | 37,4 | 34,7 | 8 | 123,6 | 125,4 | -1 |
Kansainvälinen myynti | 14,1 | 12,8 | 11 | 52,4 | 54,3 | -3 |
osuus liikevaihdosta, % | 38 | 37 | 42 | 43 | ||
Käyttökate (EBITDA) | 8,1 | 6,2 | 31 | 31,9 | 29,7 | 8 |
Vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA) | 9,0 | 6,2 | 45 | 32,7 | 29,7 | 10 |
Liikevoitto | 5,0 | 3,0 | 65 | 19,3 | 17,1 | 13 |
Vertailukelpoinen liikevoitto | 5,8 | 3,0 | 92 | 20,2 | 17,1 | 18 |
Liikevoittomarginaali, % | 13,3 | 8,7 | 15,7 | 13,6 | ||
Vertailukelpoinen liikevoittomarginaali, % | 15,5 | 8,7 | 16,3 | 13,6 | ||
Kauden tulos | 3,5 | 2,1 | 62 | 13,8 | 13,0 | 6 |
Tulos/osake, euroa | 0,43 | 0,26 | 62 | 1,70 | 1,61 | 6 |
Vertailukelpoinen tulos/osake, euroa | 0,51 | 0,26 | 93 | 1,78 | 1,61 | 10 |
Liiketoiminnan rahavirta | 15,9 | 7,8 | 103 | 28,1 | 29,0 | -3 |
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % | 22,5 | 17,9 | ||||
Omavaraisuusaste, % | 46,6 | 40,2 | ||||
Nettovelka/käyttökate (rullaava 12 kk) * | -0,10 | 0,35 | ||||
Bruttoinvestoinnit ** | 0,9 | 1,3 | -29 | 2,1 | 2,6 | -17 |
Henkilöstö kauden lopussa | 422 | 450 | -6 | |||
joista Suomen ulkopuolella | 84 | 98 | -14 | |||
Brändimyynti *** | 76,0 | 73,9 | 3 | 285,1 | 250,8 | 14 |
josta Suomen ulkopuolella | 45,7 | 45,2 | 1 | 191,5 | 156,6 | 22 |
kansainvälisen myynnin osuus, % | 60 | 61 | 67 | 62 | ||
Myymälöiden lukumäärä | 154 | 151 | 2 |
Taulukossa esitetyt muutosprosentit on laskettu tarkoista luvuista ennen lukujen pyöristämistä miljooniksi euroiksi. Vertailukelpoinen tulos/osake -tunnusluvussa on huomioitu vastaavat erät kuin vertailukelpoisessa liikevoitossa verovaikutus huomioiden. Vaihtoehtoisten tunnuslukujen täsmäytys IFRS-tilinpäätöslukuihin ja vertailukelpoisiin eriin liittyvä johdon harkinta on esitetty tämän tilinpäätöstiedotteen taulukko-osassa.
* IFRS 16 -standardin käyttöönoton vuoksi vuoden lopun nettovelka/käyttökate-suhdeluku raportoitiin ensimmäisen kerran tilivuoden 2019 lopussa. Tunnusluvun laskennassa käytetään rullaavaa 12 viimeisen kuukauden vertailukelpoista käyttökatetta.
** Bruttoinvestoinnit eivät sisällä IFRS 16:n vaikutusta.
*** Vaihtoehtoisena ei-IFRS-tunnuslukuna esitetään brändimyynti, joka on arvio Marimekko-tuotteiden myynnistä kuluttajahinnoin mitattuna. Brändimyynti lasketaan lisäämällä yhtiön oman vähittäiskaupan liikevaihtoon muiden jakelijoiden arvioitu Marimekko-tuotteiden vähittäismyyntiarvo. Arvio on epävirallinen ja perustuu Marimekon toteutuneeseen tukkumyyntiin ja lisenssituottoihin, eikä se sisällä arvonlisäveroa. Tunnuslukua ei tilintarkasteta.
Toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko tilinpäätöstiedotteen yhteydessä:
"Haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta liikevaihtomme vuonna 2020 oli lähes edellisvuoden tasolla, kun sekä verkkokauppa että tukkumyynti kehittyivät hyvin. Vertailukelpoinen liikevoitto parani 18 prosenttia toiminnan sopeuttamisen ansiosta.
Koronaviruspandemia aiheutti vuonna 2020 globaalille muotialalle ja erikoiskaupalle pahimman kriisin vuosikymmeniin. Pitkäjänteinen työmme Marimekko-brändin ja digitaalisen liiketoimintamme kehittämisessä, kattava lifestyle-tuotevalikoimamme, monipuolinen liiketoiminta- ja jakelukanavamallimme sekä kykymme sopeuttaa toimintaamme nopeasti ovat niitä tekijöitä, joiden avulla luovimme onnistuneesti erittäin vaikeassa toimintaympäristössä. Kiitos tästä kuuluu koko henkilöstölle, ja haluammekin muistaa marimekkolaisia ylimääräisellä kertaluonteisella palkkiolla. Sinnikkäästi yhdessä upeaa työtä tehneet tiimimme ympäri maailmaa ovat nostaneet Marimekon menestyjäksi, joita vahvassa murroksessa olevalla toimialalla on yhä vähemmän.
Haastavassa tilanteessa liikevaihtomme loka-joulukuussa 2020 kasvoi 8 prosenttia ja oli 37,4 miljoonaa euroa (34,7). Liikevaihtoa kasvatti erityisesti tukkumyynnin hyvä kehitys Suomessa, EMEA:n alueella ja Skandinaviassa. Pahentunut koronavirustilanne ja tiukentuneet rajoitukset eri markkinoilla vaikuttivat selvästi asiakasmääriin myymälöissä, mutta verkkokauppamme jatkoi vahvaa kasvuaan, ja vähittäismyynti kaiken kaikkiaan laski melko maltillisesti. Suomessa liikevaihto nousi 6 prosenttia, kun tukkumyynti lisääntyi merkittävästi etenkin kertaluonteisten kampanjoiden johdosta. Kansainvälinen myyntimme kasvoi 11 prosenttia hyvin sujuneen tukkumyynnin ansiosta. Liikevaihdon kasvu ja sopeuttamistoimet paransivat vertailukelpoista liikevoittoamme, joka nousi 92 prosenttia 5,8 miljoonaan euroon (3,0).
Koronaviruspandemian vaikutuksista huolimatta koko vuoden liikevaihtomme oli lähes edellisvuoden tasolla: liikevaihto laski vain 1 prosentin ja oli 123,6 miljoonaa euroa (125,4). Suurin osa Marimekko-myymälöistä eri puolilla maailmaa oli pandemian vuoksi tilapäisesti suljettuna ensimmäisellä tai toisella neljänneksellä, ja pandemia laski asiakasmääriä selvästi myös toisella vuosipuoliskolla. Liikevaihtoa heikensivät erityisesti vähittäismyynnin lasku Suomessa, Pohjois-Amerikassa ja Skandinaviassa sekä tukkumyynnin vähentyminen Aasian-Tyynenmeren alueella. Liikevaihtoa puolestaan vahvistivat vähittäismyynnin laskua pienentänyt erittäin hyvin sujunut verkkokauppa sekä tukkumyynnin hyvä kehitys Suomessa, Skandinaviassa ja EMEA:n alueella. Suomen-tukkumyyntiä kasvattivat osaltaan kertaluonteiset kampanjatoimitukset. Vuoden alussa ripeästi aloitettujen sopeuttamistoimien ansiosta vertailukelpoinen liikevoittomme nousi 20,2 miljoonaan euroon (17,1).
Ketteryytemme ja onnistumisemme pandemiavuonna on vahvistanut entisestään luottamustamme kansainväliseen kasvustrategiaamme. Pandemia on myös voimistanut toimialamme megatrendejä, kuten digitalisaatiota ja muutoksia kuluttajien arvomaailmassa, erityisesti vastuullisuuden merkityksen kasvua. Tämä osaltaan tekee arvopohjaisesta, ajattomasta ja kestävästä Marimekko-lifestylebrändistä ajankohtaisemman kuin koskaan tukien näin kasvutavoitteitamme. Meidän on rohkeasti tartuttava tarjolla oleviin mahdollisuuksiin ja investoitava kansainväliseen kasvuun. Uskomme, että aika on nyt oikea. Siksi vuonna 2021 suunnitelmissamme on entisestään vahvistaa kansainvälisen kasvun edellytyksiä panostamalla digitaaliseen liiketoimintaan, saumattomaan monikanavaiseen asiakaskokemukseen, vastuullisuuteen ja bränditunnettuuteen. Tärkeää on myös jatkuvasti kehittää henkilöstömme valmiuksia työskennellä nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Nämä panostukset yhdessä jo vuosia tehdyn työn kanssa tarjoavat meille erinomaisen astinlaudan erityisesti Aasiaan suuntautuvan kansainvälisen kasvun seuraavaan vaiheeseen. Toimialaamme kurittava pandemiatilanne kuitenkin jatkuu. Seuraamme tarkasti tilanteen kehittymistä kullakin markkina-alueellamme ja sopeutamme suunnitelmiamme tarpeen mukaan.
Arvojemme mukaisesti koemme velvollisuudeksemme olla vahvasti edistämässä vastuullisuutta koko arvoketjussamme ja esimerkkimme voimalla viedä koko toimialaa eteenpäin kohti kestävämpää tulevaisuutta. Joulukuussa 2020 julkistettu uusi vastuullisuusstrategiamme ja kunnianhimoiset tavoitteemme rakentuvat kolmen pääperiaatteen ympärille: ajaton design tuo iloa sukupolvesta toiseen, tulevaisuuden tuotteet eivät jätä jälkeä ja kohti positiivista muutosta oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon avulla. Uskomme, että tulevaisuudessa ajattomat ja kestävät tuotteet tehdään tasapainossa ympäristön kanssa kiertotalouden periaatteita noudattaen sekä täysin läpinäkyvästi raaka-aineista lähtien. Pitkän aikavälin visionamme on, että toiminnastamme ei jää jälkiä ympäristöön. Vuoden 2020 lopussa otimme askeleen kohti tämän tavoitteen toteutumista, kun omista toiminnoistamme tuli jatkuvan kehitystyön ja kompensoinnin ansiosta hiilineutraaleja.
Vuonna 2021 Marimekko viettää 70-vuotisjuhliaan. Juhlavuoden mittaan luvassa on muun muassa kuviomaailmamme sydämestä ammentavia kiinnostavia erikoistuotteita ja aivan uudenlaisia yhteisprojekteja. Näinä ennennäkemättöminä aikoina on tärkeää löytää uusia tapoja inspiroida ihmisiä, ja toivotammekin koko yhteisömme lämpimästi tervetulleeksi juhlimaan kanssamme.”
Markkinanäkymät ja kasvutavoitteet 2021
Koronaviruspandemia on globaalille muotialalle ja erikoiskaupalle pahin kriisi vuosikymmeniin ja koskettaa toimialaa voimakkaasti myös vuonna 2021. Se on nostanut maailmantalouden epävarmuuden aivan uudelle tasolle ja muokkaa kuluttajien ostokäyttäytymistä. Poikkeustilanne voi vaikuttaa Marimekon myyntiin, kannattavuuteen ja kassavirtaan. Lisäksi globaalilla kriisillä voi olla vaikutuksia yhtiön arvoketjun toimintavarmuuteen. Pandemian kesto, uudet tartunta-aallot ja virusmuunnokset sekä eri maiden tapa hoitaa kriisiä vaikuttavat talouden taantuman syvyyteen eri markkinoilla.
Marimekolle tärkeä kotimarkkina Suomi edustaa perinteisesti noin puolta yhtiön liikevaihdosta. Myynnin Suomessa odotetaan kasvavan edellisvuodesta. Vuoden 2021 tukkumyyntiin Suomessa vaikuttavat positiivisesti kertaluonteiset kampanjatoimitukset, joiden kokonaisarvon arvioidaan olevan edellisvuotta merkittävästi suurempi. Toimitukset painottuvat voimakkaasti toiselle vuosipuoliskolle.
Aasian-Tyynenmeren alue on Marimekon toiseksi suurin markkina, ja sillä on tärkeä rooli yhtiön kansainvälisessä kasvussa. Japani on Marimekolle selvästi merkittävin maa tällä alueella, ja siellä on jo varsin kattava Marimekko-myymälöiden verkosto. Muiden Aasian maiden yhteenlaskettu osuus yhtiön liikevaihdosta on vielä selvästi pienempi, mutta toiminta näissä maissa kasvaa koko ajan. Kaikki Marimekko-myymälät Aasiassa ovat partneriomisteisia. Liikevaihdon Aasian-Tyynenmeren alueella odotetaan kasvavan vuonna 2021. Vuonna 2021 tavoitteena on avata arviolta 5–10 uutta Marimekko-myymälää ja -shop-in-shopia, ja valtaosa suunnitelluista avauksista sijoittuu Aasiaan.
Marimekon kasvun veturina on sekä yhtiön oma että Aasian-partnereiden monikanavainen Marimekko-vähittäismyynti. Vuonna 2021 myös kotimaan tukkumyynnin kertaluonteisilla kampanjatoimituksilla arvioidaan olevan merkittävä vaikutus yhtiön kasvuun, ja ne voivat nostaa Marimekon varastoriskejä. Koronavirustilanteen kehittyminen ja mahdollisesti tiukentuvat rajoitukset eri markkina-alueilla sekä myymälöiden asiakasmäärien muutokset vaikuttavat sekä vähittäis- että tukkumyynnin näkymiin, myös kertaluonteisten kampanjoiden osalta. Pandemian aiheuttamat nopeat kysynnän vaihtelut voivat vaikuttaa esimerkiksi tuotteiden saatavuuteen ja sitä kautta liikevaihtoon. Liikevaihtoon ja tulokseen vaikuttaa olennaisesti myös jakelukeskusten ja logistiikan toimintavarmuuden ja tehokkuuden säilyminen poikkeustilanteessa. Marimekko jatkaa toimenpiteitä harmaaviennin kontrolloimiseksi, millä on selvästi heikentävä vaikutus yhtiön myyntiin ja tulokseen vuonna 2021. Lisenssituottojen arvioidaan olevan edellisvuotta alemmat.
Marimekko suunnittelee vauhdittavansa kansainvälistä kasvua vuonna 2021 ja panostavansa erityisesti digitaaliseen liiketoimintaan, saumattomaan monikanavaiseen asiakaskokemukseen, vastuullisuuteen ja bränditunnettuuteen. Kiinteiden kulujen odotetaan nousevan edellisvuodesta. Vuonna 2020 kiinteitä kuluja vähensivät osin tilapäiset kustannussäästöt sekä koronaviruspandemian negatiivisten liiketoimintavaikutusten pienentämiseen eri maissa myönnetyt tuet. Markkinointikustannuksien odotetaan kasvavan (2020: 5,3 miljoonaa euroa). Myös kokonaisinvestointien arvioidaan nousevan (2020: 2,1 miljoonaa euroa). Pääosa investoinneista kohdistuu tietojärjestelmiin digitaalisen liiketoiminnan vahvistamiseksi. Johtoryhmälle suunnatun pitkäaikaisen osakeperusteisen kannustinjärjestelmän laskennalliset vaikutukset riippuvat yhtiön osakkeen kurssikehityksestä vuoden aikana.
Koronaviruspandemian aiheuttama epävakaus jatkuu. Marimekko seuraa tarkasti pandemiatilanteen kehittymistä kullakin markkina-alueella ja sopeuttaa toimintaansa ja suunnitelmiaan tilanteen mukaan.
Marimekon liiketoiminnan kausiluonteisuudesta johtuen liikevaihto- ja tuloskertymä painottuu tilikauden kahdelle viimeiselle neljännekselle.
Tiedotustilaisuus medialle ja sijoittajille
Englanninkielinen tiedotustilaisuus medialle ja institutionaalisille sijoittajille pidetään 18.2.2021 kello 14.00. Tilaisuutta voi seurata suorana webcastina tai myöhemmin tallenteena osoitteessa https://marimekko.videosync.fi/2020-q4-results. Suorassa lähetyksessä voi esittää kysymyksiä kirjallisesti.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko, puh. 09 758 71
Talousjohtaja Elina Anckar, puh. 09 758 7261
MARIMEKKO OYJ
Konserniviestintä
Anna Tuominen
Puh. 040 584 6944
anna.tuominen@marimekko.com
JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Marimekko on suomalainen lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Kun Marimekko vuonna 1951 perustettiin, sen ennennäkemättömät painokankaat antoivat sille vahvan ja ainutlaatuisen identiteetin. Marimekko-tuotteita myydään noin 40 maassa. Vuonna 2020 tuotteiden brändimyynti oli 285 miljoonaa euroa ja yhtiön liikevaihto 124 miljoonaa euroa. Marimekko-myymälöitä on noin 150 eri puolilla maailmaa. Keskeisiä markkinoita ovat Pohjois-Eurooppa, Aasian-Tyynenmeren alue ja Pohjois-Amerikka. Konsernin palveluksessa on noin 420 henkeä. Yhtiön osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.marimekko.com
Liite
Marimekko Oyj
Helsinki, FINLAND