Siili Solutions Oyj Pörssitiedote 10.2.2021 kello 14.00 

Siili Solutions Oyj:n hallitus on päättänyt Osakepalkkiojärjestelmän 2020—2024 toisen ansaintajakson yksityiskohdista. Toinen ansaintajakso kattaa tilikaudet 2021–2023.

Ansaintajaksolle osallistuminen edellyttää yhtiön toimitusjohtajalta ja johtoryhmän jäseniltä osakeomistusta Siilissä. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenen on kasvatettava omistustaan ja/tai pidettävä hallituksen päättämä määrä jo omistamiansa yhtiön osakkeita. Jos toimitusjohtaja tai johtoryhmän jäsen myy näitä osakkeitaan ennen palkkion maksamista, hänen enimmäispalkkiotaan alennetaan samassa suhteessa.

Yhtiön toimitusjohtajan on omistettava kaikki järjestelmän perusteella palkkiona hänelle maksetut osakkeet niin kauan kuin hänen johtajasopimuksensa on voimassa. Yhtiön muun johtoryhmän jäsenen on omistettava kaikki järjestelmän perusteella palkkiona hänelle maksetut osakkeet siihen asti, kunnes hänen osakeomistuksensa arvo yhtiössä vastaa yhteensä hänen bruttovuosipalkkaansa.

Ansaintajaksolta 2021–2023 ansaittava palkkio perustuu konsernin liikevoittoon, liikevaihtoon ja Siilin osakkeen kokonaistuottoon. Ansaintajaksolta 2021–2023 maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 134 000 Siili Solutions Oyj:n osakkeen arvoa sisältäen myös rahana maksettavan osuuden. Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu ansaintajaksolla 2021–2023 noin 40 avainhenkilöä mukaan lukien yhtiön johtoryhmän jäsenet.

Järjestelmän mahdollinen palkkio maksetaan huhtikuun 2024 loppuun mennessä osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta osallistujalle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Jos osallistujan työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta.

Yhtiö tiedotti Osakepalkkiojärjestelmän 2020—2024 perustamisesta 5.2.2020.

Siili Solutions Oyj
Hallitus

Lisätietoja:
Harry Brade
Hallituksen puheenjohtaja
Puhelin: 040 844 6704, sähköposti: harry.brade(at)siili.com


Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.siili.com/fi

Siili Solutions lyhyesti:
Siili Solutions Oyj on digitaalisen muotoilutoimiston ja teknologian moniosaajan ainutlaatuinen yhdistelmä. Kaiken työmme lähtökohtana on syvällinen ymmärrys ihmisen käyttäytymisestä. Siili on asiakkaalle paras kumppani, kun haetaan kasvua, tehokkuutta ja kilpailuetua digitaalisin keinoin. Siilillä on toimistot Suomessa, Saksassa, Puolassa ja USA:ssa. Siili Solutions Oyj:n osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla. Siili on kasvanut kannattavasti perustamisestaan vuodesta 2005 lähtien. www.siili.com/fi

Liite