Talenom Oyj, Lehdistötiedote 10.8.2020 kello 14:00

Olli Lätti Talenomin uudeksi kaupalliseksi johtajaksi

Vahvan kasvun vaihetta elävä tilitoimisto Talenom on nimittänyt uudeksi kaupalliseksi johtajaksi DI Olli Lätin (41). Olli Lätti siirtyi Talenomille Trainers’ Housesta, jossa hän työskenteli parinkymmenen vuoden ajan eri tehtävissä, viimeksi muutoskonsulttina ja myynnin esimiehenä.

Olli Lätin vastuualueeseen Talenomilla kuuluvat kenttämyynti, asiakaspalvelu sekä franchising-yritysten verkosto. Lätti on aloittanut tehtävässään 3.8.2020, ja hän raportoi tilitoimistopalveluista vastaavalle johtajalle Juho Ahosolalle.

”Tärkein tavoitteeni on Talenomin orgaanisen kasvun edistäminen. Talenom on kasvuyhtiö, jossa uudet asiakkuudet syntyvät aktiivisella myyntityöllä oman myyntiketjun ja ainutlaatuisen franchising-verkoston kautta. Meillä on Suomessa hyvät mahdollisuudet kiihdyttää kasvua toimialan digimurroksessa. Olen itsekin elänyt yrittäjän arkea, joten yrittämisen ilot ja haasteet ovat tulleet omakohtaisesti tutuksi”, kertoo Olli Lätti.

”Olemme innoissamme, että saimme kasvumme kirittäjäksi Olli Lätin kaltaisen kyvyn. Olli tuo meille vahvaa osaamista muun muassa myynnin johtamisen uudistamisesta, myyntikanavien rakentamisesta ja johtamisesta sekä myyjien valmentamisesta. Toivotamme Ollin lämpimästi tervetulleeksi ketterään ja edistykselliseen taloushallinnon palvelutaloon ja samalla yhteen Suomen parhaimmista työpaikoista”, sanoo Juho Ahosola.

TALENOM OYJ


Lisätietoja:
Juho Ahosola
johtaja, tilitoimistopalvelut, Talenom Oyj
020 752 5751
juho.ahosola@talenom.fi

Talenom on vuonna 1972 perustettu tilitoimisto, joka tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman tilitoimistopalveluja sekä muita sen asiakkaiden liiketoimintaa tukevia asiantuntijapalveluja. Yhtiöllä on omaa ohjelmistokehitystä ja se tarjoaa tilitoimistoasiakkailleen sähköisen taloushallinnon työkaluja.

Talenom-konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 58,0 miljoonaa euroa, ja liikevaihto kasvoi vuoteen 2018 verrattuna 18,6 %. Talenomin kasvuhistoria on ollut vahva - liikevaihdon keskimääräinen vuosikasvu oli noin 15,7 % vuosina 2005 - 2019.

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.talenom.fi