Koronaviruspandemia ja sen aiheuttama poikkeustila ovat vaikuttaneet negatiivisesti markkinatilanteeseen, joka on jo pitkään jatkunut epävarmana, heikentäen Martelan liiketoiminnan kysyntää ja kannattavuutta. Tästä syystä Martela jatkaa toimintojensa sopeuttamista vähentääkseen muuttuneen toimintaympäristön negatiivisia vaikutuksia liiketoimintaansa.
Varmistaakseen valmiuden reagoida haitallisten vaikutusten laajentumiseen liiketoiminnassaan, Martela aloittaa Suomen kaikissa yhtiöissä yhteistoimintaneuvottelut koko henkilöstöä koskevista lomautuksista, jotka kestäisivät alustavan arvion mukaan vuoden 2020 loppuun saakka.
Jo käynnissä olevia toimenpiteitä ja lomautuksia jatketaan myös muissa maissa paikallinen lainsäädäntö huomioiden. Lisäksi kulujen vähentämistä jatketaan ja ei-kriittisten kehitysprojektien toteuttamista lykätään. Tehostamistoimien rinnalla Martela huolehtii toimintakyvyn ja toimitusvarmuuden turvaamisesta.
Martela-konsernin palveluksessa Suomessa on noin 380 työntekijää.
Martela Oyj
Matti Rantaniemi
Toimitusjohtaja
Lisätiedot
Toimitusjohtaja Matti Rantaniemi, puh. + 358 50 465 8194
Talousjohtaja Kalle Lehtonen, puh. +358 400 539 968
Jakelu
NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.martela.com
Missiomme ”better working” ja visiomme ”people centric workplaces” määrittelevät strategisen suuntamme. Martela toimittaa käyttäjälähtöisiä työympäristöjä, joissa käyttäjät ja heidän hyvinvointi ovat keskiössä. Keskitymme Pohjoismaihin, sillä yhteisen avoimen työkulttuuritaustamme ja tarpeidemme myötä Pohjoismaat ovat hybridien työympäristöjen edelläkävijöitä.