Siili Solutions Oyj Pörssitiedote 5.2.2020 kello 09:00

Siili Solutions Oyj:n hallitus on päättänyt perustaa uuden pitkän aikavälin osakepalkkiojärjestelmän Siili-konsernin avainhenkilöille. Tavoitteena on yhdenmukaistaa osakkeenomistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon kasvattamiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden ansaintaan ja arvonnousuun perustuva palkkiojärjestelmä.

Osakepalkkiojärjestelmässä 2020–2022 on kolme kolmen vuoden mittaista ansaintajaksoa, tilikaudet 2020–2022, 2021–2023 ja 2022–2024. Yhtiön hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja kullekin kriteerille asetettavat tavoitteet ansaintajakson alussa.

Järjestelmän mahdollinen palkkio maksetaan ansaintajakson päättymisen jälkeen osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta osallistujalle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Jos osallistujan työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta.

Järjestelmään osallistuminen edellyttää johtoryhmän jäseniltä osakeomistusta Siilissä. Johtoryhmän jäsenen on kasvatettava omistustaan ja/tai pidettävä hallituksen päättämä määrä jo omistamiansa yhtiön osakkeita. Jos johtoryhmän jäsen myy näitä osakkeitaan ennen palkkion maksamista, hänen enimmäispalkkiotaan alennetaan samassa suhteessa. Osana järjestelmää yhtiön toimitusjohtaja hankkii yhtiön osakkeita 250 000 eurolla.

Yhtiön toimitusjohtajan on omistettava kaikki järjestelmän perusteella palkkiona hänelle maksetut osakkeet niin kauan kuin hänen johtajasopimuksensa on voimassa. Yhtiön muun johtoryhmän jäsenen on omistettava kaikki järjestelmän perusteella palkkiona hänelle maksetut osakkeet siihen asti, kunnes hänen osakeomistuksensa arvo yhtiössä vastaa yhteensä hänen bruttovuosipalkkaansa.

Ansaintajaksolta 2020–2022 ansaittava palkkio perustuu konsernin liikevoittoon, liikevaihtoon ja osakkeen kokonaistuottoon. Ansaintajaksolta 2020–2022 maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 200 000 Siili Solutions Oyj:n osakkeen arvoa sisältäen myös rahana maksettavan osuuden. Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu ansaintajaksolla 2020–2022 noin 25 avainhenkilöä mukaan lukien yhtiön johtoryhmän jäsenet. Mahdolliset palkkiot maksetaan viimeistään huhtikuun 2023 loppuun mennessä.

Siili Solutions Oyj
Hallitus

Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Harry Brade
Puhelin: 040 844 6704, sähköposti: harry.brade(at)siili.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.siili.com/fi

Siili Solutions lyhyesti:
Siili Solutions Oyj on uuden ajan ohjelmistointegraattori ja digitaalisten palveluiden kumppani, joka tuottaa koko tietojärjestelmän kattavia teknologiariippumattomia IT-asiantuntijapalveluita Suomen ja maailman johtaville yrityksille. Siilillä on toimistot Suomessa, Saksassa, Puolassa ja USA:ssa. Siili Solutions Oyj:n osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla. Siili on kasvanut nopeasti ja kannattavasti perustamisestaan vuodesta 2005 lähtien. www.siili.com/fi

LIITE    Osakepalkkiojärjestelmän 2020-2022 ehdot  

Liite