Panostaja Oyj Pörssitiedote, muutokset omien osakkeiden omistuksessa 6.9.2019 klo 16.00
Panostaja Oyj:n hallituksen jäsenien ja johdon palkkioiden maksaminen yhtiön hallussa olevilla osakkeilla
Panostaja Oyj:n yhtiökokous päätti 31.1.2019 hallituksen kokouspalkkioiden maksamisesta, että noin 40 %:a hallituksen jäsenelle maksettavista palkkiosta maksetaan hallitukselle annetun osakeantivaltuutuksen perusteella antamalla hallituksen jäsenelle yhtiön osakkeita, mikäli hallituksen jäsen ei yhtiökokouspäivänä omista yli yhtä prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Mikäli hallituksen jäsenen omistusosuus yhtiökokouspäivänä on yli yksi prosentti yhtiön kaikista osakkeista, maksetaan palkkio kokonaisuudessaan rahana. Lisäksi Panostaja Oyj:n hallitus päätti yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa toteuttaa yhtiökokouksen päätös hallituksen jäsenten palkkioista osakkeiden osalta siten, että palkkio toimitetaan neljä kertaa vuodessa aina osavuosikatsauksen/tilinpäätöksen julkistamista seuraavana päivänä.
Yhtiökokouksen ja hallituksen päätösten mukaisesti Panostaja Oyj on luovuttanut hallituksen jäsenille kokouspalkkioiden maksuna yhteensä 12 500 kappaletta yhtiön osakkeita seuraavasti:
Hallituksen puheenjohtaja Jukka Ala-Mellolle on luovutettu yhteensä 5 000 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 172 859 osaketta.
Hallituksen jäsen Eero Erikssonille on luovutettu yhteensä 2 500 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 60 055 osaketta.
Hallituksen jäsen Tarja Pääkköselle on luovutettu yhteensä 2 500 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 33 273 osaketta.
Hallituksen jäsen Kalle Reposelle on luovutettu yhteensä 2 500 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 14 991 osaketta.
Hallituksen jäsen Mikko Koskenkorvan kokouspalkkiot on kokonaisuudessaan maksettu rahana, koska Mikko Koskenkorvan omistusosuus yhtiökokouspäivänä ylitti yhtiökokouksen asettaman yhden prosentin rajan. Mikko Koskenkorvan osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 1.986 055 osaketta.
Luovutuksen jälkeen yhtiön hallussa on 193 594 osaketta.
Panostaja Oyj:n hallituksen puolesta
Tapio Tommila
toimitusjohtaja
Lisätietoja: Tapio Tommila, 040 527 6311
Panostaja on sijoitusyhtiö, joka kehittää aktiivisena enemmistöomistajana suomalaisia pk-yrityksiä. Yhtiön tavoitteena on olla halutuin kumppani liiketoimintansa myyville yrittäjille, parhaille johtajille sekä sijoittajille. Panostaja kasvattaa yhdessä kumppaniensa kanssa konsernin omistaja-arvoa ja luo suomalaisia menestystarinoita. Panostajalla on kahdeksan enemmistöomistuksessa olevaa sijoituskohdetta. Panostajan (PNA1V) osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Tilikaudella 2018 konsernin liikevaihto oli 185,2 miljoonaa euroa.