Yleiselektroniikka Oyj:n hallituksen toimenpiteet Preato Capital AB:n pakollisen julkisen ostotarjouksen johdosta
Yleiselektroniikka Oyj:n hallituksen toimenpiteet Preato Capital AB:n pakollisen julkisen ostotarjouksen johdosta
Pörssitiedote 8.7.2019 klo 16:30
Yleiselektroniikka Oyj (”Yleiselektroniikka” tai ”Yhtiö”) on 15.6.2019 julkistanut tiedon, jonka mukaan Preato Capital AB:lle (”Preato Capital”) on syntynyt arvopaperimarkkinalain 11 luvun 19 §:n mukainen velvollisuus tehdä pakollinen julkinen ostotarjous Yleiselektroniikan osakkeista ja osakkeisiin oikeuttavista arvopapereista. Preato Capital on ilmoittanut, että osakekohtainen käteisvastike tulee olemaan 8,70 euroa. Arvopaperimarkkinalain 11 luvun 22 §:n mukaan pakollinen ostotarjous tulee julkistaa kuukauden kuluessa tarjousvelvollisuuden syntymisestä eli viimeistään 15.7.2019.
Yhtiön hallitus on Preato Capitalin pakollisen ostotarjouksen arviointia ja muita ostotarjoukseen liittyviä toimenpiteitä varten perustanut komitean, johon kuuluu Preato Capitalista riippumattomat Yhtiön hallituksen jäsenet. Komitean jäseniksi valittiin hallituksen puheenjohtaja Mikko Moilanen sekä hallituksen jäsenet Anssi Ruohtula ja Michaela von Wendt. Kyseisillä hallituksen jäsenillä ei ole tarjouksentekijään tai ostotarjoukseen liittyviä sidonnaisuuksia.
Yhtiön hallitus tulee riippumattomien jäsenten valmistelusta suorittamaan kokonaisarvioinnin ja antamaan arvopaperimarkkinalain 11 luvun 13 §:n mukaisen lausunnon ostotarjouksesta.
Yhtiön hallitus on nimittänyt taloudelliseksi neuvonantajakseen ja Fairness Opinion -lausunnon laatijaksi Sisu Partners Oy:n. Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana toimii Borenius Asianajotoimisto Oy.
Lisätietoa:
CEO Janne Silvennoinen
tel. +358 10 2891 292 tai +358 400 734 422
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.yeint.fi
Yleiselektroniikka lyhyesti:
Yleiselektroniikka on Pohjois-Euroopan vanhin itsenäinen elektroniikan komponenttien jakelija. Käytämme markkinoinnissa Suomen ulkopuolella YE International nimeä̈. Vuonna 1969 Yleiselektroniikka aloitti myymälätoiminnan Helsingin keskustassa. Noista ajoista yritys on muuttunut paljon, vaikka edelleenkin myymälät ovat osa liiketoimintaamme. Toimimme 5 maassa ja meitä on 229 henkeä̈. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti tuotannon siirtyessä̈ maasta toiseen. Yleiselektroniikka Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.