SAMPO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 8.5.2019 klo 9.35
Sampo-konsernilta hyvä aloitus vuodelle 2019
Sampo-konsernin tammi-maaliskuun 2019 tulos ennen veroja vahvistui 475 miljoonaan euroon, kun se vertailukaudella oli 445 miljoonaa euroa.
- Sekä vahinkovakuutus- että henkivakuutusliiketoimintojemme vahva vire jatkui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Osakemarkkinoiden elpyminen viime vuoden lopun rajun laskun jälkeen tuki markkina-arvojen muutokset huomioivaa laajaa tulosta, sanoo konsernijohtaja Kari Stadigh.
Muut keskeiset tunnusluvut
Näkymät vuodelle 2019
Sampo-konsernin liiketoiminta-alueiden odotetaan raportoivan hyvän toiminnallisen tuloksen vuonna 2019.
Markkina-arvoiset tulokset ovat kuitenkin varsinkin henkivakuutustoiminnassa vahvasti sidoksissa pääomamarkkinoiden kehitykseen. Matala korkotaso luo lisäksi haastavan ympäristön erääntyvien korkosijoitusten uudelleen sijoittamiseen.
Ifin odotetaan vuonna 2019 saavuttavan 85 - 88 prosentin suuruisen yhdistetyn kulusuhteen.
Topdanmark julkaisee oman tulosennustemallinsa vuosineljänneksittäin.
Nordean vaikutuksen konsernin tulokseen odotetaan olevan huomattava.
Tammi-maaliskuun 2019 osavuosiraportti ja tulostiedotetta täydentävä englanninkielinen esitysaineisto ovat nähtävissä osoitteessa www.sampo.com/tulos.
Englanninkielinen puhelinkonferenssi järjestetään klo 16.00. Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla numeroon (09) 8171 0310, +46 (0)8 5664 2651, +44 (0)333 300 0804 tai +1 631 913 1422. Puhelinkonferenssin tunnus: 77854006#.
Puhelinkonferenssia voi seurata suorana lähetyksenä myös osoitteessa www.sampo.com/tulos.
Lisätiedot:
Mirko Hurmerinta, Sijoittajasuhde- ja viestintäasiantuntija, Mediayhteydet, puh. 010 516 0032
Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.sampo.com