DNA OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.3.2019 klo 13.45

DNA on sopinut pitkäaikaisten rahoituslimiittiensä uudelleenjärjestelystä. Uusi 150 miljoonan euron sitova ja vakuudeton käyttöpääomarahoitukseen tarkoitettu rahoituslimiitti on viisivuotinen ja sisältää kaksi yhden vuoden pidennysoptiota. Rahoituslimiitillä turvataan lyhytaikaisen rahoituksen saatavuus kustannustehokkaasti useaksi vuodeksi eteenpäin. Lisäksi DNA sopi kotimaisen yritystodistusohjelmansa korotuksesta 200 miljoonaan euroon.

Uusi rahoituslimiitti korvaa aiemman vuonna 2015 sovitun 150 miljoonan rahoituslimiitin. Uuden limiitin kokonaismäärää on mahdollista korottaa 200 miljoonaan euroon pankkien suostumuksella.

Samassa yhteydessä DNA on sopinut yritystodistusohjelmansa korotuksesta 200 miljoonaan euroon. Aikaisempi, vuonna 2009 allekirjoitettu sopimus, oli määrältään 150 miljoonaa euroa.

Yritystodistusohjelman puitteissa yhtiö voi laskea liikkeelle alle vuoden mittaisia yritystodistuksia, joilla rahoitetaan DNA:n käyttöpääomaa ja muita lyhytaikaisia rahoitustarpeita.

Rahoituslimiitin ja yritystodistusohjelman järjestäjäpankkeja ovat Nordea Pankki Oyj, OP Yrityspankki Oyj, Danske Bank A/S (Suomen sivuliike) Svenska Handelsbanken AB (Suomen sivukonttoritoiminta) ja Skandinaviska Enskilda Banken AB (Helsingin sivukonttori).

Lisätietoja:

Jaakko Happo, Head of Treasury, DNA Oyj, puh. 044 044 8018, jaakko.happo@dna.fi
Marja Mäkinen, Head of IR, Sijoittajasuhteet, DNA Oyj, 044 044 1262, marja.makinen@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

DNA on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Tehtävämme on tarjota tuotteita ja palveluita, jotka tekevät yksityis- ja yritysasiakkaidemme arjesta mutkatonta. DNA:lla on merkittävä yhteiskunnallinen rooli tärkeiden viestintäyhteyksien tarjoajana ja digitaalisen kehityksen mahdollistajana. DNA valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 912 miljoonaa euroa ja liiketuloksemme 139 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.