DNA OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.3.2019 KLO 14.30
DNA:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä 28.3.2019.
Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi hallitukselle ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilivuodelta 2018.
Yhtiökokous vahvisti osingoksi 0,70 euroa osakkeelta ja lisäosingoksi 0,40 euroa osakkeelta, yhteensä 1,10 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan 10.4.2019 osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 1.4.2019 merkitty osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Osingonmaksun täsmäytyspäivänä yhtiön hallussa oleville omille osakkeille ei makseta osinkoa.
Hallitus ja tilintarkastaja
Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi seitsemän. Hallituksen jäseninä jatkavat Pertti Korhonen, Anu Nissinen, Tero Ojanperä, Jukka Ottela, ja Kirsi Sormunen. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti Anni Ronkainen ja Ted Roberts.
Yhtiökokous päätti pitää hallituksen palkkiot ennallaan. Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 144 000 euroa ja jäsenille 48 000 euroa. Lisäksi vahvistettiin 1 050 euron kokouspalkkio hallituksen kokouksista. Hallituksen pysyvien valiokuntien kokouspalkkioksi vahvistettiin valiokuntien puheenjohtajille 1 050 euroa kokoukselta ja valiokuntien jäsenille 525 euroa kokoukselta.
Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy. Päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Terhi Mäkinen.
Hallituksen valtuutukset
Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotukset, jotka koskivat hallituksen valtuuttamista päättää omien osakkeiden hankkimisesta sekä osakeannista, yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.
Yhtiökokouksen pöytäkirja on luettavissa 11.4.2019 alkaen DNA:n internet-sivuilla: www.dna.fi/yhtiokokous.
Lisätietoja:
Sijoittajasuhteet, Marja Mäkinen, 044 044 1262, marja.makinen@dna.fi
DNA:n viestintä, 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Tehtävämme on tarjota tuotteita ja palveluita, jotka tekevät yksityis- ja yritysasiakkaidemme arjesta mutkatonta. DNA:lla on merkittävä yhteiskunnallinen rooli tärkeiden viestintäyhteyksien tarjoajana ja digitaalisen kehityksen mahdollistajana. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 912 miljoonaa euroa ja liiketuloksemme 139 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. DNA valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.