SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.2.2019 klo 9.40
Muutoksia Sampo-konsernin johdossa
Sammon konsernijohtaja Kari Stadigh jää eläkkeelle 31.12.2019. Hän jättää myös vahinkovakuutusyhtiö Ifin hallituksen puheenjohtajan tehtävän 7.2.2019.
Sammon hallitus on tänään nimittänyt Sammon uudeksi konsernijohtajaksi 1.1.2020 alkaen Ifin toimitusjohtajan Torbjörn Magnussonin. Hän myös nousee Ifin hallituksen puheenjohtajaksi ja aloittaa tehtävässään välittömästi.
Lisäksi Nordean nimitystoimikunta on tänään ehdottanut yhtiökokoukselle, että Torbjörn Magnusson valitaan Nordean hallituksen puheenjohtajaksi. Björn Wahlroos on ilmoittanut Nordean nimitystoimikunnalle aikeestaan jättää hallitus seuraavassa yhtiökokouksessa.
Torbjörn Magnusson alkaa välittömästi keskittyä uusiin vastuualueisiinsa. Sammon ja Ifin hallitukset ovat näin ollen nimittäneet Ifin Henkilöasiakkaat-liiketoiminnan johtajan Morten Thorsrudin Ifin toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään välittömästi. Thorsrudin seuraajaksi segmentin johtoon on nimitetty Ingrid Janbu Holthe, joka on toiminut henkilöasiakasliiketoiminnan Norjan myynnistä ja palveluista vastaavana johtajana. Hän nousee myös Sammon johtoryhmään.
Topdanmarkin nimitystoimikunta on tänään ehdottanut, että Ifin varatoimitusjohtaja Ricard Wennerklint valitaan Topdanmarkin hallituksen puheenjohtajaksi. Hän korvaa Torbjörn Magnussonin, joka jää pois hallituksesta.
Kaikki ansioluettelot ovat liitteenä.
Lisätietoa
Medialle on tarjolla lisätietoa tänään järjestettävässä lehdistötilaisuudessa. Lehdistötilaisuudessa käytettävät kielet ovat englanti ja suomi. Haastatteluja ei anneta ennen lehdistötilaisuutta.
Sijoittajille ja analyytikoille on tarjolla lisätietoa tänään järjestettävässä englanninkielisessä puhelinkonferenssissa.
Lehdistötilaisuus
7.2. klo 13.00
Ravintola Palace (10. kerros), Eteläranta 10, Helsinki
Median tavattavissa:
Björn Wahlroos, hallituksen puheenjohtaja
Kari Stadigh, konsernijohtaja
Torbjörn Magnusson, tuleva konsernijohtaja
Ilmoittautumiset lehdistötilaisuuteen ja haastattelupyynnöt sähköpostitse Mirko Hurmerinnalle, mirko.hurmerinta@sampo.fi
Lehdistötilaisuutta voi seurata samanaikaisesti myös webcast-lähetyksenä osoitteessa www.sampo.com/tulos. Videotallenne lehdistötilaisuudesta on myöhemmin katsottavissa samassa osoitteessa.
Puhelinkonferenssi
7.2. klo 17.00
Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla numeroon (09) 8171 0310, +1 631 913 1422, +44 (0)333 300 0804 tai +46 (0)8 5664 2651. Puhelinkonferenssin koodi on 69958632#.
Konferenssinpuheluun osallistuvat konsernijohtaja Kari Stadigh, tuleva konsernijohtaja Torbjörn Magnusson, talousjohtaja Knut Arne Alsaker ja viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Jarmo Salonen.
Puhelinkonferenssia voi seurata samanaikaisesti myös internetissä osoitteessa www.sampo.com/tulos. Puhelinkonferenssin tallenne on kuunneltavissa myöhemmin samassa osoitteessa.
SAMPO OYJ
Hallitus
Lisätietoja
Jarmo Salonen
Johtaja, sijoittajasuhteet ja konserniviestintä
Puh. 010 516 0030
Mirko Hurmerinta
Viestintä- ja sijoittajasuhdeasiantuntija, mediayhteydet
Puh. 010 516 0032
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Lontoon pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Finanssivalvonta
www.sampo.com
LIITE
Ansioluettelot 7.2.2019
BJÖRN WAHLROOS
hallituksen puheenjohtaja, Sampo Oyj
s. 1952
KOULUTUS
Hanken Svenska handelshögskolan
TYÖKOKEMUS
Sampo Oyj
Mandatum Pankki Oyj
Mandatum & Co Oy
Suomen Yhdyspankki
Kellogg Graduate School of Management, Northwestern University, Evanston, Illinois, USA
Brown University, Providence, Rhode Island, USA
Hanken Svenska handelshögskolan
LUOTTAMUSTOIMET
Sampo Oyj
Nordea Bank Oyj
UPM-Kymmene Oyj
Mannerheim-Säätiö
Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA
Useita muita luottamustoimia.
AIEMMAT LUOTTAMUSTEHTÄVÄT
Hanken Svenska handelshögskolan
Sampo Pankki Oyj
KARI STADIGH
s. 1955
NYKYINEN ASEMA
Sampo-konserni
Sampo Oyj
KOULUTUS
Hanken Svenska handelshögskolan
Teknillinen Korkeakoulu
TYÖKOKEMUS
Sampo Oyj
Vakuutusosakeyhtiö Henki-Sampo
Henkivakuutusosakeyhtiö Nova
Jaakko Pöyry -yhtiöt
JP-Finance Oy
LUOTTAMUSTOIMET
Nokia Oyj
Waypoint Group Holdings SA
Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö
AIEMMAT LUOTTAMUSTOIMET
If Skadeförsäkring Holding AB (publ)
Nordea Bank AB (publ)
Alma Media Oyj
Aspo Oyj
TORBJÖRN MAGNUSSON
s. 1963
ASEMA 1.1.2020-
Sampo-konserni
Sampo Oyj
KOULUTUS
Kungliga Tekniska Högskolan, Tukholma
TYÖKOKEMUS
If Skadeförsäkring Holding AB (publ)
If Skadeförsäkring AB (publ)
Skandia Skadeförsäkring AB
Mercantile & General Reinsurance, Lontoo
Skandia International
Arthur Andersen & Co
LUOTTAMUSTOIMET
Nordea Bank Oyj
Topdanmark A/S
If Skadeförsäkring Holding AB (publ)
Insurance Europe
Ruotsin Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto (Sveriges Försäkringsförbund)
Ruotsin Vakuutusalan Työnantajajärjestö (FAO)
AIEMMAT LUOTTAMUSTEHTÄVÄT
If Skadeförsäkring AB (publ), Ruotsi
Academedia
Aleris
MORTEN THORSRUD
s. 1971
NYKYINEN ASEMA
If Skadeförsäkring Holding AB (publ)
Sampo Oyj
KOULUTUS
Handelshøyskolen
TYÖKOKEMUS
If Skadeförsäkring AB (publ)
McKinsey & Company, Inc. Norja/Eurooppa
LUOTTAMUSTOIMET
Norjan finanssialan liitto (Finans Norge, FNO)
RICARD WENNERKLINT
s. 1969
NYKYINEN ASEMA
If Skadeförsäkring Holding AB (publ)
If Skadeförsäkring AB (publ)
Sampo Oyj
KOULUTUS
Handelshögskolan i Stockholm
TYÖKOKEMUS
If Skadeförsäkring Holding AB (publ)
If Skadeförsäkring AB (publ)
Skandia Skadeförsäkring AB
Trygg-Hansa
LUOTTAMUSTOIMET
If Skadeförsäkring Holding AB (publ)
Topdanmark A/S
Nobia AB
If P&C Insurance AS, Viro
INGRID JANBU HOLTHE
s. 1982
NYKYINEN ASEMA
If Skadeförsäkring AB (publ)
Sampo Oyj
KOULUTUS
NHH Norges handelshøyskole & HEC, Pariisi
TYÖKOKEMUS
If Skadeförsäkring AB (publ)
McKinsey & Company