Aktia tarttuu tekoälyhaasteeseen

Aktia Pankki Oyj
Lehdistötiedote
3.5.2018 klo 15.30


Aktia tarjoaa kaikille työntekijöilleen mahdollisuuden tutustua tekoälyyn Elements of AI -verkkokurssilla. Tekoälyä hyödynnetään yhä laajemmin finanssisektorilla, joten kaikilla työntekijöillä on hyvä olla perustiedot tekoälyn mahdollisuuksista.

Aktia tarttuu Reaktorin ja Helsingin yliopiston tekoälyhaasteeseen kannustamalla kaikkia työntekijöitään Elements of AI -verkkokurssille. ”Tekoälyn hyödyntäminen on relevanttia kaikissa finanssisektorin tehtävissä. Uskomme, että kurssi auttaa koko organisaatiotamme huomaamaan mahdollisuuksia, joissa tekoäly voi toimia apunamme”, kertoo Aktian datasta ja analytiikasta vastaava johtaja Ville Brofeldt.

Datan laajempi hyödyntäminen on merkittävä osa Aktia Pankin IT-strategiaa. Aktia otti uuden peruspankkijärjestelmänsä käyttöön viime kesänä ja kehittää palvelujaan nyt uudelle alustalle. Tekoälyn avulla ennustetaan esimerkiksi puhelinpalvelun ruuhkia, jolloin asiakkaiden ei tarvitse tarpeettomasti jonottaa.

”Finanssialaan kohdistuu suuria muutospaineita, joista useat liittyvät datan ja analytiikan hyödyntämiseen. Asiakaskokemuksen parantamisen lisäksi tekoälyä voidaan hyödyntää prosesseissa, joissa ihmiskädet eivät yksinkertaisesti riitä. Tällaisia ovat esimerkiksi transaktioiden monitorointi ja analysointi mahdollisten väärinkäytösten varalta”, jatkaa Brofeldt.

Aktiassa työskentelee yli 900 asiantuntijaa 32:ssa toimipisteessä. Aktian asiakkaat kirjautuivat verkkopankkiin yli 10,5 miljoonaa kertaa viime vuoden aikana ja verkkopankin kautta hoidettiin yli 15 miljoonaa maksua.


Aktia Pankki Oyj

Lisätietoja:
Ville Brofeldt, johtaja, Data ja Analytiikka, puh. 050 502 2334

Lähettäjä:
Henna Tuominen, viestintäjohtaja, Aktia Pankki Oyj, puh. 010 247 6456

Aktia tarjoaa laajan valikoiman pankki-, varainhoito-, vakuutus- ja kiinteistönvälitysratkaisuja. Aktia toimii Suomen rannikkoalueella ja sisämaan kasvukeskuksissa. Aktialla on noin 380 000 asiakasta, joita palvellaan konttoreissa, verkossa, mobiileissa käyttöliittymissä ja puhelimitse. Aktian osakkeet (AKTAV, AKTRV) noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja Aktiasta saa osoitteesta www.aktia.com.