EVLI PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.4.2018 KLO 10.00
Evli Pankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2018: Vakaa kasvu jatkui
Tammi-maaliskuu 2018
Näkymät vuodelle 2018
Yleiseen osake- ja korkomarkkinoiden kehitykseen liittyvät riskit ovat korkeat markkinoilla vallitsevasta epävarmuudesta johtuen. Mahdollinen kurssien laskun jatkuminen tai sijoittajien riskinottohalukkuuden väheneminen vaikuttaisi negatiivisesti yhtiön tuloskehitykseen. Evlin tuotteiden kysyntä on pysynyt vakaana, ja konsernin hallinnoimat varat ovat kasvaneet viime vuosien aikana merkittävästi, mikä pehmentää mahdollisen markkinakäänteen tulosvaikutusta.
Neuvonantopalveluiden kysyntä on kehittynyt positiivisesti ja sen näkymät vuodelle 2018 ovat vakaat. Asiakkaiden kysyntä Evlin tuotteita ja palveluita kohtaan on kehittynyt positiivisesti, minkä johdosta myös antolainausta on kasvatettu suunnitelmallisesti. Neuvonantotoiminnan ja oman sijoitustoiminnan tuottojen merkittävät vuotuiset vaihtelut ovat mahdollisia.
Alkuvuoden menestyksekkään ja vakaan kehityksen ansiosta arvioimme vuoden 2018 tilikauden tuloksen olevan selvästi positiivinen.
Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut
1-3/2018 | 1-3/2017 | 1-12/2017 | |
Tuloslaskelman tunnusluvut | |||
Liiketoiminnan tuotot, M€ | 17,0 | 16,1 | 71,4 |
Liikevoitto/-tappio, M€ | 5,2 | 4,6 | 21,3 |
Liikevoittomarginaali, % | 30,8 | 28,3 | 29,8 |
Tilikauden voitto/tappio, M€ | 5,9 | 3,3 | 17,5 |
Kannattavuuden tunnusluvut | |||
Oman pääoman tuotto (ROE), % | 34,1 | 21,4 | 25,5 |
Koko pääoman tuotto (ROA), % | 2,3 | 1,3 | 2,0 |
Taseen tunnusluvut | |||
Omavaraisuusaste, % | 6,1 | 4,4 | 7,6 |
Konsernin vakavaraisuussuhde, % | 15,4 | 15,0 | 15,0 |
Osakekohtaiset tunnusluvut | |||
Osakekohtainen tulos (EPS), laimennettu, € | 0,24 | 0,15 | 0,72 |
Laaja osakekohtainen tulos (EPS), laimennettu, € | 0,23 | 0,15 | 0,69 |
Osinko/osake, €* | - | - | 0,52 |
Oma pääoma/osake, € | 2,80 | 2,55 | 3,10 |
Osakkeen hinta päätöspäivänä, € | 9,48 | 6,20 | 9,60 |
Muut tunnusluvut | |||
Kulu/tuotto -suhde | 0,69 | 0,72 | 0,70 |
Toistuvien tuottojen suhde operatiivisiin kuluihin, % | 120 | 112 | 113 |
Henkilöstömäärä tilikauden lopussa | 259 | 244 | 240 |
Markkina-arvo, M€ | 224,6 | 144,5 | 224,9 |
*Vuodelta 2017 yhtiökokouksen hyväksymä osinko. Osinko on maksettu 21.3.2018 |
Toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki
Vuosi 2018 alkoi vahvasti. Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto ja liikevoitto paranivat selvästi edellisestä vuodesta. Samalla hoidettava asiakasvarallisuus nousi osakemarkkinoiden laskusta huolimatta uuteen ennätykseensä 11,4 miljardiin euroon. Asiakasvarallisuuden kasvua vauhditti onnistunut uusasiakashankinta, positiiviset rahastojen nettomerkinnät sekä uudet tuotelanseeraukset, etenkin strategisesti tärkeällä vaihtoehtoisten sijoitustuotteiden saralla. Myös yritysasiakaspuolella kehitys oli suotuisaa. Evli onnistui kasvattamaan liiketoimintaansa niin yritysneuvonannossa, sijoitustutkimuksessa kuin kannustinohjelmien hallinnoinnissakin.
Myyntimenestys ja uudet tuotteet heijastuivat positiivisesti tuloksen kehitykseen. Liikevaihtomme kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä viisi prosenttia ja liikevoittomme vastaavasti noin 15 prosenttia, liikevoittomarginaalin ylittäessä 30 prosenttia. Pääosa liikevaihdon kasvusta on seurausta hallinnoitavien varojen kehityksestä. Tämän johdosta, myös strateginen mittarimme, toistuvien tuottojen suhde konsernin operatiivisiin kuluihin parani ja saavutti jo 120 prosentin tason. Osakkuusyrityksen tulosvaikutus huomioiden, konsernin oman pääoman tuotto nousi yli 30 prosenttiin.
Kasvun tavoittelussa perinteisen liiketoiminnan edistämisen lisäksi olemme jatkaneet panostuksiamme kansainväliseen rahastomyyntiin, vaihtoehtoisten sijoitustuotteiden kehittämiseen sekä ainutlaatuisen asiakaskokemuksen luomiseen. Ensimmäisellä neljänneksellä otimme näkyviä edistysaskeleita jokaisella strategisella rintamalla. Kansainvälisen myynnin osalta aloitimme rahastojen jakelun Saksassa ja jatkoimme myyntiponnistuksia muilla keskeisillä markkina-alueillamme. Vaihtoehtoisten sijoitustuotteiden osalta lanseerasimme hoivakiinteistöihin sijoittavan Evli Healthcare I Ky -rahaston, johon keräsimme sijoituksia käynnistysvaiheessa yli 70 miljoonaa euroa, sekä toteutimme uuden pääomakierroksen vuokrahuoneistoihin sijoittavassa EAI Residential I Ky -rahastossa. Asiakaskokemukseen olemme panostaneet investoimalla niin henkilökunnan koulutukseen kuin asiakasmateriaalien laatuun. Uskomme, että asiakaskokemus syntyy lukuisista pienistä asioista, joihin nyt panostamme.
Digitaalisuus näkyy nyt kaikkialla. Tehokkuuden tavoittelu, asiakaskokemus ja sääntely ajavat toimialaa kehittämään niin digitaalisia palvelumalleja kuin prosessien virtaviivaistamista. Evlillä on näiden osa-alueiden osalta lukuisia projekteja käynnissä. Tavoitteenamme on vuoden loppuun mennessä saada valmiiksi merkittävä osa prosessiemme virtaviivaistamiseen tähtäävistä uudistuksista. Digitaalisten palveluiden kehittämisen sen sijaan näemme jatkuvan vielä pitkälle tulevaisuuteen teknologian nopean kehityksen ja asiakkaiden muuttuvien tarpeiden myötä.
Menestyksekkään kehityksen myötä näkymät vuodelle 2018 ovat hyvin suotuisat. Jatkamme panostuksia strategisiin painopistealueisiimme ja keskitymme vakaan ja kannattavan kasvun aikaansaamiseksi. Näistä lähtökohdista arvioimme kuluvan vuoden tuloksen muodostuvan selvästi positiiviseksi.
EVLI PANKKI OYJ
Lisätietoja:
Maunu Lehtimäki, toimitusjohtaja, Evli Pankki Oyj, p. (09) 4766 9304 tai 050 553 3000, maunu.lehtimaki@evli.com
Juho Mikola, talousjohtaja, Evli Pankki Oyj, p. (09) 4766 9871 tai 040 717 8888, juho.mikola@evli.com
Evli Pankki Oyj
Evli on sijoittamiseen erikoistunut pankki, joka auttaa yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kasvattamaan varallisuuttaan. Tuote- ja palveluvalikoima sisältää sijoitusrahastoja, varainhoitoa ja pääomamarkkinapalveluita, vaihtoehtoisia sijoitustuotteita, sijoitustutkimusta, kannustinjärjestelmien hallinnointia ja yritysjärjestelypalveluita. Yhtiö tarjoaa myös asiakkaiden sijoitustoimintaa tukevia pankkipalveluita. Evli on Suomen parhaaksi arvioitu ja suosituin yhteisövarainhoitaja*.
Evlin hallinnoitavana on 11,4 miljardia euroa asiakkaiden varoja (netto 3/2018). Evli-konsernin oma pääoma on 65,9 miljoonaa euroa ja BIS-vakavaraisuussuhde 15,4 prosenttia (31.3.2018). Yhtiön palveluksessa työskentelee yli 200 henkilöä. Evli Pankki Oyj:n B-osake on listattu Nasdaq Helsingissä.
*TNS Sifo Prospera External Asset Management 2017 Finland, SFR Scandinavian Financial Research Institutional Investment Services, Finland 2017 (jaettu ensimmäinen sija).
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.evli.com
Liite